Tibetiläinen rukouslippu lyhyesti
Ne ovat useimmiten pieniä värikkäitä (sinisiä, valkoisia, punaisia, vihreitä ja kelta-oransseja) kangaspaloja, jotka on ommeltu nauhalle ja joihin on painettu erilaisia mantroja, rukouksia, symboleja tai uskonnollisia tekstejä.
Ne ripustetaan korkealle, vuorenhuipulle tai vuoristosolalle, mutta myös rakennuksen katolle tai sillan pylvääseen, missä ne tanssivat tuulen mukana. Buddhalaisen uskomuksen mukaan puhaltava tuuli kuljettaa lippuihin painettuja pyhiä viestejä ja välittää ne sekä jumalille että alueen matkailijoille.
Tämä on yleisin vastaus, kun kysytään tiibetiläisistä rukouslippuista, ja se onkin oikea. Mutta asiasta on paljon enemmän sanottavaa…
Tibetiläisen rukouslipun käyttö
Ei, pelkkä rukouslipun ripustaminen parvekkeelle ei riitä perinteen kunnioittamiseen… Niitä ei ripusteta milloin tahansa tai minne tahansa, eikä kaikilla ole samaa merkitystä.
Jotta sen viesti kantaisi mahdollisimman kauas, tiibetiläinen rukouslippu on ripustettava aamulla, aurinkoisena päivänä, jolloin tuuli puhaltaa kohtuullisesti. Jotkut päivämäärät ovat suotuisampia, kun taas toisia on vältettävä, jotta tulokset eivät olisi täysin päinvastaisia kuin toivotut.
Lisäksi on selvää, että tiibetiläinen rukouslippu on sijoitettava sinne, missä sen viesti leviää parhaiten. Olohuoneen seinällä on epätodennäköistä, että tuulen henkäykset voisivat välittää rukouksia, kun taas lippu, jolla kiitetään jumalia hyvistä olosuhteista vuorilla, ei oikeastaan kuulu kaupunkiasunnon parvekkeelle.
Lopuksi on tärkeää tietää, että tiibetiläisiä rukouslippuja ei ole tarkoitettu pysyvään käyttöön. Ne kuluvat ja rapistuvat tuulen vaikutuksesta, joka kuljettaa niiden symbolit pois, ja niiden käyttöikä on rajallinen. Tiibetissä ne vaihdetaan vuosittain Losarin aikaan, joka on tiibetiläinen uusivuosi.
Erilaiset tiibetiläiset rukousliput
Tibetiläisiä rukouslippuja on kahta tyyppiä:
Loungta, eli ”tuulen hevonen”. Se on kuuluisa monivärinen lippuketju, ja juuri niihin useimmat ihmiset viittaavat puhuessaan tiibetiläisistä rukouslippuista. Kaikissa neliönmuotoisissa kangaspaloissa on kuvattu hevonen (josta nimi), joka kantaa buddhalaisuuden kolmea jalokiveä (Buddha, Dharma ja Sangha). Darchok, joka on paljon vähemmän tunnettu, mutta kuitenkin hyvin yleisesti käytetty. Se on pitkä, eri väreissä oleva kangas, joka liehuu yli kolmen metrin korkeudella olevassa tangossa. Kankaalle on painettu erilaisia rukouksia ja pyhiä tekstejä.
On syytä huomata, että värien järjestys Loungtassa ei ole sattumanvarainen, vaan noudattaa päinvastoin logiikkaa, joka liittyy välitettävään viestiin. Kaksi samanväristä neliötä ei koskaan seuraa toisiaan.
Darchok
Tibetiläisen rukouslipun historia
Nykyään on yleisesti hyväksyttyä, että tiibetiläiset rukousliput juontavat juurensa bön-uskonnosta, joka edelsi buddhalaisuuden saapumista muinaiseen Tiibetiin. Bonpo-munkit käyttivät näitä lippuja jo silloin, jotta heidän rukouksensa välittyisivät jumaluuksille, ja myöhemmin vain tekstit ja symbolit muutettiin sopimaan Buddhan opetuksiin.
1400-luvulle asti kuvitukset ja tekstit tehtiin käsin, mutta Kiinasta saapunut painotekniikka mullisti kaiken. Silloin luotiin upeita puuleimasimia, joiden avulla alkuperäiset viestit voitiin välittää sukupolvelta toiselle.
Kiinan armeijan miehityksen aikana monet näistä leimasimista tuhoutuivat (legendan mukaan niitä käytettiin polttopuuna), mutta nykyäänkin tiibetiläiset käsityöläiset käyttävät edelleen puuleimasimia aitojen tiibetiläisten rukouslippujen valmistuksessa.
Tibetiläisten rukouslippujen merkitys
Jokaisella värillä on tarkka merkitys:
Sininen edustaa joko taivasta ja taivaankaarta (Nyingma-koulukunta) tai vettä (muut koulukunnat). Se on myös Akshobya-buddhan väri. Valkoinen edustaa tuulta, ilmaa. Se on myös Amitabha-buddhan väri. Punainen edustaa tulta. Se on myös Vairocana-buddhan väri. Vihreä edustaa vettä (Nyingma-koulukunta) tai taivasta ja avaruutta (muut koulukunnat). Se on myös Amoghasiddhi-buddhan väri. Keltainen-oranssi edustaa maata. Se on myös Ratnasambhava-buddhan väri.
Lisäksi näissä rukouslippuissa esiintyy lukuisia symboleja, erityisesti kahdeksan Astamangalaa:
• Lippu, voiton merkki.• Kaksi kalaa, hedelmällisyyden merkki.• Maljakko, runsaan sadon ja henkisen rikkauden merkki.Lotus, kehon puhdistumisen merkki. Simpukka, ”pahan” puuttumisen merkki. Ääretön solmu, viisauden ja myötätunnon merkki. Sateenvarjo, suojan merkki. Pyörä, tiedon levittämisen merkki.
Tibetiläisen rukouslipun valmistus
Huolimatta paikallisten matkailutoimistojen ja monien matkamuistomyyjien väitteistä, valtaosa nykyisin myytävistä tiibetiläisistä rukouslippuista on teollisesti valmistettuja, tehtaissa tuotettuja.
Perinteisesti aito tiibetiläinen rukouslippu valmistetaan kokonaan käsin.
Puusta veistetyt painolaatat ovat käsityöläisten työtä. Kudotut puuvillakankaat merkitään yksi kerrallaan ja ommellaan sitten käsin naruun.
Miten tunnistaa aito tiibetiläinen rukouslippu?
Ei ole olemassa täysin varmaa tapaa, ja jotkut tehtaissa valmistetut jäljitelmät ovat hyvin lähellä käsintehtyjä. On kuitenkin muutamia merkkejä, jotka voivat auttaa erottamaan ne toisistaan:
– Lippujen tulee olla kudottua puuvillaa, ei synteettistä kuitua- Vain narun puoleinen reuna on ommeltu, muut reunat ovat rispaantuneet (mikä auttaa tuulta kuljettamaan rukouksia paremmin)- Tekstit ja symbolit on painettu leimasimella, joka voi vuotaa ja jättää jälkiä.
Tibetiläiseen rukouslippuun liittyvät ympäristöongelmat
Tästä on pakko puhua, jotta maailma todella ymmärtäisi, mitä seurauksia tällä harmittomalta ja kunnioittavalta vaikuttavalla eleellä voi olla.
Tibetiläisen rukouslipun muoti, joka on valloittanut länsimaailman, on johtanut siihen, että nykyään niitä löytyy kaikkialta, suurina määrinä. Kaikki Himalajan retkikunnat ripustavat niitä, olipa kyseessä sitten paikallinen opas, joka haluaa kiittää jumalia siitä, ettei onnettomuuksia ole sattunut, tai turistit, jotka haluavat ”kunnioittaa tapoja”.
Näin ollen joistakin kuuluisista solista ja huipuista on tullut todellisia ”lippuhautausmaita”, eikä vain Himalajan vuoristossa…
Perinteiset rukousliput ovat biohajoavia ja kuluvat nopeasti… Mutta monet turistit, jotka varmasti haluavat saavuttaa ikuisen jälkipolville jäämisen, käyttävät mieluummin teollisia synteettisiä lippuja, joiden käyttöikä on useita kymmeniä vuosia, jotta ”ei tarvitse kiivetä uudelleen ensi vuonna”.
Himalajan huipuille buddhalaisuuden harjoittajien jättämillä rukouslippuilla on syvällinen merkitys; ja se on tuhatvuotinen perinne. Muovipalojen ripustaminen Alpeille on uusi tapa, joka muistuttaa vielä muutama vuosi sitten vallinnutta tapaa jättää säilykepurkkeja ja muovipusseja osoittamaan seuraajille, että on käynyt täällä ennen heitä…
Johtopäätös
Tibetiläinen rukouslippu on erittäin kiehtova mystinen esine, niin sen historian ja symboliikan kuin kaiken senkin vuoksi, mitä se herättää mielessä: Himalajan vuorten avarat maisemat, buddhalaisuuden opetukset, erilainen kulttuuri… Ei ole yllätys, että ne ovat herättäneet kiinnostusta ympäri maailmaa!
Innostus perinteisiä lippuja kohtaan on ollut todellinen raikas tuulahdus pääasiassa Nepalissa toimiville tiibetiläisille käsityöläisille, joiden elintaso on parantunut huomattavasti sen jälkeen, kun he ovat voineet myydä tuotteitaan matkailijoille. Nämä täysin biohajoavat puuvillalipput vaikuttavat ympäristöön vain vähän, vaikka jotkut puristit pitävätkin niitä visuaalisena saastana.
Sen sijaan teollisesti valmistetut synteettiset tiibetiläiset rukousliput ovat vaarassa muuttua todelliseksi ekologiseksi katastrofiksi, jos niitä jatketaan hylkäämällä ympäri vuoristoa, useimmiten väärin informoitujen ihmisten toimesta, jotka eivät ole lainkaan tietoisia tekonsa vaikutuksista.
